Kodin viihde-elektroniikan asentaja. :/

PRKL!

Ja joo, ohjeita on luettu ja tankattu ja tutkittu ja tarkasteltu, mutta kuvitus on kehnoa (niistä ei siis ota erkkikään selvää mikä mykkyrä esittää mitäkin kaapelia), ja ylipäätään kaikkien vempeleiden ja vimpaimien tekninen kieli taas on itselleni muuten vain jotain.. käsittämätöntä, hebreaa ehkä?

 

Nyt on sitten näköjään hippiaurinkoni viimein sammunut!! :( Siis blogini sivupohjasta, yhyy!

Mutta onneksi ei kuitenkaan tosielämästä... - Vaan mitenkä minä nyt enää täällä osaan olla kuin kotonani?? :( Ei kyllä mitenkään meinaa uskoa, mutta kyllä se vaan aika tärkeä osa itseä on, hyvä sivupohja. Ja entinen pohja aurinkoineen on ollut niin miu mau mukkaa ettei oo tosikaan!

Ja nyt se on kadonnut :(

Olenhan minä tässä vuosien varrella kokeillut vaikka minkälaisia muitakin pohjia mutta aina tämä vaan ollut se paras, omin. Mitäs mie nyt sit teen?! Olen ihan koditon ja orpo :/ Pitäis kai käydä läpi sivupohjia ja hommata uusi mutta... Ei vaan parempaa voi olla! :( En tahdo muita kuin aurinkoni, uhuu!!

No, tällaiseen katastrofiin ja murheeseen, kirjaimellisesti kulissin hajoamiseen olis tietysti parasta lopettaa koko bloggaus täällä mutta... Enpä tiedä.

Enpä taida.

Ehkä sitten vaan alan metsästellä uutta pohjaa... Huoh. Harmillinen sattumus, kertakaikkiaan :/

Minun kaunis aurinkoni, nyyh :(

 

koska minulla on kuukautiset ja olen pahalla tuulella, saan hemmotella itseäni ihanien miesten kuvien katselulla niin paljon kuin haluan.

Jim Morrison

 

Antti Reini

 

Paul Newman

 

Keanu Reeves

 

Johnny Depp

 

James Dean

 

Ewan McGregor

*

♥♥♥ Oh, jo helpotti! ♥♥♥

 

 

Ja jos olisin taas kuukauden, pari malttanut odottaa niin olisin voinut tilata tämmöisen unelman! Ja maksanut siitä vain n. 5 e/kk enemmän kuin tästä nykyisestäni... Voi harmien harmi että harmittaa!! :(

ARGH!!

 

Eli hetki kun ruumiinlämpö on lähempänä kolmekymmentäviittä kuin neljääkymmentä.




Huoh.


Nyt alkaa taas siihen malliin viluttamaan että lienee syytä oikaista sohvalle. - Johan tässä on tullutkin taas 4-5 tuntia oltua alilämpöisenä...

Voi miten olen taas ihan jumissa... Niinkun henkisesti, lähinnä.

Olen jo muutaman päivän ollut kuin tulisilla hiililllä, vähän hermostunut ja levoton sekä jotenkin... aikaansaamaton. No, pms:llä toki osuutensa asiaan mitä suurimmassa määrin (olen rouskinut suklaatakin kuin leipää, voi yök!), mutta taas muutenkin sellainen alavire on käymässä päälle, jota vastaan taistelu ilmenee sitten hampaat irvessä yrittämisenä - ja kuitenkin, siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Tänä aamuna en olisi jaksanut millään herätä - no, enhän koskaan haluaisi herätä, vaikkapa ennen kymmentä, mutta silti, joskus on ihan todellisia vaikeuksia herätä ja päästä sängystä ylös. Ja lapset heräsi klo 7:05...

Oltiin kaikki pahantuulisia ja lapsillahan nyt on tietenkin omat viehättävät tapansa ilmaista huonotuulisuutta ja huomionkaipuuta, joten hirveä noidankehä on valmis, kun lapset temppuilee ja äiti hermoilee :(

Päiväuniaika koittikin sitten normaalia aikaisemmin - ja ihme kyllä lapsillekin jo uni maittoi. Itse yritin jotain olevinaan tehdä mutta lopulta kellahdin sohvaan, ja alta aikayksikön simahdin inhottavan raskaaseen uneen, siihen, josta herätessä on vaan väsyneempi ja päänsärkyisempi :/ Kaksi ja puoli tuntia kuitenkin hurahti kuin siivillä enkä meinannut millään hyväksyä herätystä kun se äsken koitti.

No, huono tuuli on ehkä laantuneempi, mutta olo on kuitenkin sellainen pöljä, aikaansaamaton ja nuiva. Haluaisin vaan olla rauhassa.

Mutta auttaakos itku markkinoilla. No ei.

Vaatetta päälle ja pihalle :/ Ruokaakin pitäisi laittaa. Makkarakastiketta, yök!

Voi minun mieleni kaatopaikkaa... Se on taas ihan sekaisin ja pursuu kuonaa, lokit ovat käyneet riepottelemassa kaiken hyrskynmyrskyn ja rotat juhlivat, ja kaiken yllä leijuu myrkynvihreä hiljainen metaanipilvi...

Mutta on niin paljon kaikkea muuta tehtävää, ja energiaa hajottava kausi meneillään muutenkin, ettei oikein saa kiinni nyt oikein yhtään mistään... Ei tekemisistä eikä kirjoittamisista. ARGH!!!

Jos nyt edes hieman jäsentäisin asioita. Pian on lapsen synttärit - enkä jaksaisi juuri nyt järjestellä yhtään; tehdä kakkuja ja ostella tarjoilutarvikkeita, hössöttää ja passata pilvin pimein vieraita. Huomenna tulee uusi sohva - entinen tönöttää sisukkaasti paikallaan yhä, eikä ovesta tahdo muutenkaan mahtua huoneeseen ennenkuin joku jaksaisi edes vähän siivota. Torstaina lähtee vanha sohva - ks.ed. Niin ja siivotahan pitäisi jo tietysti pelkästään niitä synttäreitäkin varten :/ Pari työpaikkaakin olisi taas työn alla, tosin toinen ainakin meni sivusuun koska edellisestä työskentelystäni ko. alalla on niin kauan että pitäisi vähän päivittää alan tietoa ja osaamista. Eli pitäisi siis alkaa järjestelemään työkkärin kanssa asioita... Myös lempiyhtiöni Kelan kanssa minulla olisi pari selvittämätöntä pikkuseikkaa.

Ja kirjoittamisesta; aamulla rykäisin tuon edellisen kirjoituksen sanapuuron, mutta minulla ei ollut juuri silloin aikaa alkaa sitä selvittelemään joten päätinkin jatkaa sitä myöhemmin. Iltapäivällä sitten päikkäriaikaan yritin; tunnin kirjoitin kiihkeästi ja sujuvasti, ja lopuksi painoin väärää nappia - niin juuri, sitä viereistä, sitä idioottinappia :( Joten siihen loppui Sanamaanikon sanaleikit... Lisäksi pääni on aivan turvoksissa uusista runoista ja tarinoista, enimmäkseen keskeneräisistä sellaisista. Mutta pari on muhinut niin pitkään että niiden pitäisi jo päästä leikkauspöydälle muokkautumaan muotoonsa. Aikaa ei kuitenkaan juuri nyt ole kirjoittelun kanssa askarteluunpaskarteluun, etenkin kun alkuun pääsy tuntuu olevan taas kiven alla. Ja jos onkin vaikka tunti aikaa, katson kelloa koko ajan; on mennyt viisi minuuttia, kymmenen - yhtäkkiä sitten jo kolmekymmentä, enkä viitsikään enää edes aloittaa mitään kun en kuitenkaan ehdi sanoa sitä mitä haluan!

Voivoivoi... No, jahka tämä hillitön, välttämättömien käytännön asioiden rupeama, ja sisäinenkin suma ja pullonkaula tästä laantuvat, niin alkanee taas vuolas mielenrauhan ja kukkivan luovuuden jakso. Niinhän se on aina ollut ja niin se on aina oleva.

Nyt tiskien pariin :(

Päätin vaihtaa takaisin tämän rakkaan aurinkopohjani, mutta vaihtelunhalustakin näemmä sakotetaan...

Sitemeter hävisi muutoksen myötä kuin tuhka tuuleen! Enkä  nyt oikein ymmärrä miten sen saa takaisin toimimaan. Laatikon minä siitä tein koska "kuulin" että silloin se kestää esim. sivupohjamuutoksissa mukana mutta eipä näköjään kestänyt.

Buuhuuuu! :'(

Vittu. No, eipä auta muu kuin pakertaa uusi mittari... Kunhan nyt joskus olisi sellaiset.. - kolme ylimääräistä tuntia aikaa taas keskittyä moiseen kidutukseen. Argh! :<


Klo 13:07.
Yritetty on nyt palauttaa sitemeteri - eikä itseasiassa mennyt edes kuin vartti! -  ja siihenhän se asettui mutta en tiedä toimiiko se enää samalla tavalla, nähtäväksi jää... Hmh.

Viime päivien - viikkojen - hullunmylly alkaa pikkuhiljaa vaatimaan verojaan.

En koe mitenkään erityisesti stressanneeni niinkään joulua kuin kaikkea muuta hyrskettä ja myräkkää ympärilläni - ja minussa itsessäni.

Toki olen raatanut hulluna joulun eteen siinä kuin kaikki muutkin (= valtaosa perheenäideistä tai ylipäätään naisista); siivonnut aamusta iltaan ja välillä illasta aamuunkin, - kaksi kerrosta ja montamonta perussotkuista neliötä kun ei ihan päivässä siistiydy, hätäillyt lahjojen ja ruokien kanssa kun lapsilisät tulivat niin viime tipassa, ettei ollut varmaa saako kaupoista enää yhtään mitään.

Mutta kaikkein eniten olen ollut rasittunut lasten tämänhetkisestä mahdottomuudesta - joka on tietysti ollut erittäin raskauttava asianhaara myös tässä joulunalushässäkässä.

Esikoisella alkanee olla uhmaikä pahimmillaan ja kuopuksella herraties mikä ikä. Esikoisen unet ovat olleet kateissa jo pian kolmatta viikkoa, illalla häntä ei millään tahdo saada sänkyyn saati päiväunille, jotka hän kuitenkin ehdottomasti vielä tarvitsisi, hieman tavallista vilkkaampi tapaus kun on. Sängyssä menee sitten vähintään tunti-puolitoista ennen kuin uni lopulta tulee ja sitten vähintän kerran yössä itkettää ja pelottaa ja valoja pitäisi laittaa, ja kun valoja ei laiteta koska kaikki muut yrittää nukkua, tulee kiukkukohtaus. Hän on noin puolivuotiaasta asti ollut aika ajoin erityisen hankala nukkuja, nyt ei olekaan kuukausiin ollut vaikeuksia, joten johan on taas korkea aika...

Kuopus seuraa isomman jäljillä, viikon ajan on hänen kanssaan tapeltu nukkumisista - sekä illalla että päivällä.Viime lauantaina kuopus meni sänkyyn puoli kahdeksan, koska kuviteltiin lyhyiden päiväunien jälkeen unen maittavan illalla ajoissa. No, kello oli puoli yksi yöllä kun kuopus hiljeni. Ja parin tunnin kuluttua tunnin mellakka. Ja aamulla seitsemän jälkeen herätys, kuitenkin. Ilmeisesti kuopus kärsii hammasvaivoista, niitä kun pukkaa yhtäaikaa joka puolelle ikeniä, mutta ei kyllä esikoisen kanssa ole näin hankalaa hampaidentulon yhteydessä ollut...

Olen niin ällikällä lyöty ja uupunut tästä taistelusta etten enää oikein tiedä miten päin olisin. Jos olisinkin saanut joulunpyhinä huilailla, kaiken yötä myöten järjestelyn ja lasten kanssa vehtaamisen jäljiltä, niin voisi olla helpompaa jaksaa. Miksen sitten huilannut, kun talossa on mieskin joka voisi välillä huolehtia lapsista. No, hän ei tunnu nyt jaksavan lasten kanssa senkään vertaa ja toisaalta itsekin olen ihan mielelläni heräillyt perheen kanssa ylös, nauttinut joulunpyhistä ja yhteisestä, kiireettömästä ajasta. Nyt vain sitten olen ihan puhki :/

Kaipaisin niin kipeästi lomaa... Saanhan toki viikonloppuisin nukkua aina toisena aamuna pitkään kun mies huolehtii lapsista, mutta siinäpä se "loma" taitaa olla. Senkin aamun kuuntelen yläkertaan kantautuvia lasten ääniä, mietin mitähän NYT taas tapahtuu kun kuopus noin kirkuu tai mitäs nyt kun mies noin karjuu esikoiselle. - Todella levollista... Ja ikinä koskaan en saa rauhassa olla YKSIN kotona! Jos mies joskus lähteekin lasten kanssa johonkin pois kotoa, minun aikani on silloin suositeltavinta käyttää siivoamiseen tai muihin kodillisiin askareihin, vaikka tosiasiassa en haluaisi ehkä muuta kuin vaikka istua sohvalla ja toljottaa ikkunasta ulos, maalailla kynsiäni, puristella vessanpeilin edessä olemattomia finnejäni, piirrellä, surffailla netissä, lukea lukemattomia kirjojani, kirjoittaa blogia, syödä ateriani rauhassa, katsella leffoja tai vain OLLA, tekemättä yhtään, yhtään mitään! - Voi miten täynnä olenkaan tätä huttua...

Ei, en missään nimessä tarkoita että olisi parempi ettei lapsia olisi. Koskaan, koskaan en heitä pois antaisi, enkä kai muutenkaan elämääni muuttaisi, en kadu yhtään mitään. Mutta kaipaan vain tosiaan välillä lomaa... Kyllä tämä kotihomma ihan työstä käy, joten pitäisi olla oikeus myös työhön kuuluviin etuuksiin; lomiin, pekkaspäiviin, kunnon liksaan - ja helvetti sentään edes niihin kuuluisiin lakisääteisiin, eli kahvi- ja ruokatunteihin, tai edes että saa paskalla käydä rauhassa. Eihän kenenkään työmaalla tule esimerkiksi pomo paukuttamaan vessan oven taakse että Mattiiii, mihin Matti meni? Mattiii, tule jo! Matti! MATTI! Mat-ti, Mat-ti, ovi auki Matti! Tuu pois sieltä Matti! - Yhyyyyyy, Mattiiiii, äääääää...

Huokaus.

Olen miettinyt viime aikoina kovasti että luultavasti olisi parasta kaikille jos hakeutuisin töihin. Koska mitenkään ei ole mahdollista parantaa työoloja kotona - yrittänyt olen, mutta neuvottelut eivät tunnu tuottavan tulosta - niin on kai syytä hankkia työpaikka jonne voisin mennä lepäämään? Taloudellisista syistä työpaikan etsiminen on muutenkin pian esissä, mutta sen löytyminen mahdollisimman pian tuskin on haitaksikaan...

Paitsi sen puoleen että millään en haluaisi vielä mennä töihin. Lapset ovat vielä niin pieniä ja viattomia, en millään raaskisi niitä mihinkään päiväkotiin tyrkätä :( Ryhmät on niin suuria, pikku kullanmuruni hukkuvat sinne kuin pierut saharaan ja kaikki tasapäistetään yhdeksi suureksi laumaksi, eikä kukaan oikeasti jaksa pitää yllä pikku Jari-Pettereiden tai Olgamaarioiden erityistarpeiden huomioonottamista tai luonnonmukaisen ruokavalion noudattamista... Siksi olen uneksinut Steiner-päiväkodista, mutta sinne taidetaan ottaa vasta 4-vuotiaita ja esikoinenhan täyttää vasta kolme ja kuopuskin kaksi :( Kehnolta näyttää... Onneksi kuitenkin seurakunnan kerhoon jo kolmevuotiaana pääsee, minun täytyy heti ensi viikolla alkaa ottamaan selvää asioista - vaikken vielä töihin menisikään. Esikoinen kuitenkin on niin vilkas ja seurallinen tyyppi, tarvitsee jo muitakin kavereita kuin väsähtäneen mutsin ja alati känkkäröivän kuopuksen.

Voi miten helpotti tämä tilitys! Vaikka tekstiä tulisi vielä toinen mokoma satatuhatta? lausetta esimerkiksi yhteiskunnan rappiosta ja työllistymisongelmista ja verotuksen raakuudesta ja yhteiskuntaluokkien välille jatkuvasti kasvavasta kuilusta, niin taidan lopettaa nyt tämän valitusvirteni tähän, kun sain sydämeltäni jo painavimman taakan. Huh...

- Alkaakohan se kuuluisa kolmenkympin kriisi nyt??